Pages


Rocky Coast Cardigan

16. joulukuuta 2011

Suurin syy Coastal Knits-kirjan ostoon oli ehdottamasti Rocky Coast Cardigan. Olen huomannut, että aika usein villatakki-mallit ovat jotenkin liian naisellisia, ja niissä on usein makuuni liikaa yksityiskohtia. Oikeassa elämässä suosin vaatteissa kirkkaita värejä kuten mustaa ja harmaata, ja yksityiskohdissa vähemmän on enemmän. Asuistessa saa sitten olla jotain jujua tai värejä. Rocky Coast on kuitenkin yksinkertainen, palmikkokuvio tuo siihen vähän eloa, mutta on kuitenkin riittävän yksinkertainen eikä liian koukeroinen. Heti sen nähtyäni päätin, että haluan sen luonnonvalkoisena, kuten kirjassa. Langaksi valitsin Dropsin Liman sen helpon saatavuuden ja edullisen hinnan takia. Kiitos Dropsin alpakkajuhlien, langat takkiin maksoivat vain noin 20 euroa!


Tämä on ensimmäinen istuva neuleeni ikinä, ja sen aloittaminen hieman jännitti. Tein jopa ensimmäistä kertaa ikinä mallitilkun. 4,5 mm puikoilla pääsi aika hyvin oikeaan tiheyteen, ehkä jos olisi olemassa 4,75 mm, olisi se koko ollut käsialalleni sopiva. Alku oli hieman kangertelevaa, purin ensin aloituksen muutamaan otteeseen, yhden kerran kainaloista asti. Malli ei siis ole vaikea, mutta onnistuin tehdä ihan typeriä virheitä, ja kun korjasin yhden virheen, tein toisen... Toisen hihan jouduin purkamaan kyynerpään kohdasta, kun olin vahingossa tehnyt tiukempaa... Mutta koko projektiin ei kaikesta alun säätämisestä huolimatta mennyt kuin kaksi viikkoa.


Ohje on aika selkeä, mutta kannattaa huomioida, että hihat ovat todella kapeat. Itse valitsin koon 43 (rinnanympärys tuumissa), ja käsivarren ympärysmitaksi ilmoitettiin 28 cm. Normaalisti olen kokoa 38. Omat käteni ovat noin 30 cm, joten päädyin siihen, etten lisää silmukoita hihoihin. Hihat ovat kyllä ihan hyvät, mutta täytyy sanoa, että yhtään ei kestä käsivarsien paksuuntua. Lisäksi kannattaa huomata se, että kaavio täytyy ensimmäisen toiston jälkeen itse asetella sopimaan edellisiin palmikoihin. Käytännössä tämä vaatii kerroksesta riippuen muutaman oikean silmukan ennen kaavion aloittamista. Kannattaa myös lisäyskerrosten lopussa hieman miettiä, miten kuvion asettelee vartalo-osaan. Itse tajusin tämän vasta hieman liian myöhään, ja toisen kainalon alla on nyt ne oikeat silmukat. Itse tein siitä hieman pidemmän kuin ohjeen mukaan olisi tullut.

Lopputulos on todella ihana, ja olen ihan yllättynyt, miten hyvä ensimmäisestä itse neulomastani villapaidasta oikein tuli. Jossain blogissa oli mallia arvosteltu siitä, ettei sitä saa kiinni. Itse olen ainakin sen verran kuumaverinen, että kiinnipidettynä tuo olisi aivan liian paksu, ja jos sen haluaa kiinni, voi sen kiinnittää vaikka huivineulalla, tai vyöllä.


Projekti (ravelry): Sohvi's Rocky Coast Cardigan
Malli (ravelry): Rocky Coast Cardigan by Hannah Fettig from Coastal Knits
Lanka: Garnstudio Drops Lima
Langan menekki: 505 g
Puikot: KnitPro Symfonie 4,5 mm 100 cm ja 4 mm 100 cm, KnitPro Symfonie DPN's 4 mm
Fiilis: IHANAIHANAIHANA!




Leave a Comment

  1. On kyllä tosi kaunis! Voi kun joulupukki tois mullekkin tuon kirjan:)

    VastaaPoista
  2. Niin kaunis toteutus mallista täälläkin. :) Mun kai täytynee itsekin tilta Limaa ennen vuodenvaihdetta, että saan vastaavan itsellenikin!

    VastaaPoista
  3. tiinaniit: Kiitos! Olisin itsekkin hankkinut Limaa vielä toiseen versioon, mutta valitettavasti tilauksessa oli käynyt jokin sekaannus, ja lankakauppa oli saanut jonkin toisen liikkeen langat. Jospa jostain muualta löytyisi, mutta alpakkajuhlan suosio on vissiin hieman yllättänyt tehtaan, ja monet värit ovat loppuneet kokonaan.

    VastaaPoista
  4. Kaunis ja hyvin istuva jakku, ja valmistunutkin noin nopeasti. Tuo malli ja mallikuvio muistuttaa minun joulukuussa valmistunutta Debbie Blissin mallista neulottua neuletakkia, sitä en ole tosin vielä blogiini päivittänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Oli kyllä nopsa tehdä, vaikka pariin otteeseen purinkin aika paljon.

      Poista